Kotiaan hc-punkin, metallin ja vanhan liiton hevin liepeiltä etsivä Vehje julkaisee uuden albumin marraskuussa 2022. Viimeiset maistiaiset tulevalta levyltä saadaan perjantaina 14. lokakuuta julkaistavan kahden kappaleen Tästä lähtien singlen myötä.
Vehje on neljän itäsuomalaisen herrasmiehen muodostama orkesteri, jonka hetkessä loppuun myynyt yhdeksän kappaleen debyytti EP ilmestyi keväällä 2021. Kappaleet soivat radiossa, keikkatarjouksia sateli ja fanikunta kasvoi genrerajoista piittaamatta. Yhtyeen odotettu toinen albumi monistuu parhaillaan maailmalla ja se ilmestyy marraskuussa.
Uudella singlellä orkesterin lyyrinen sormi tunnustelee asuntovelallisen pulssia (Tästä lähtien). Digijulkaisun "kääntöpuolella" (Rytkösen maine) taas annetaan fleecenlämmin jaxuhali suomalaiselle kuntapäättäjälle.
Humu Recordsin kautta vinyylinä ilmestyvän albumin toinen single Tästä lähtien / Rytkösen maine on nyt median kuunneltavissa ja ladattavissa ennakkoon alla olevista linkeistä:
Promokuvat
Promokuvat
Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com