HUMU RECORDS
Huh10 2026
Takaisin

Susanna Leppäsen uusi albumi ilmestyi

Susanna Leppäsen Metsolat-televisiosarjasta inspiraationsa saanut Leppävaara -albumi ilmestyi tänään perjantaina 10. huhtikuuta 2026. Humu Records julkaisi albumin digitaalisena sekä Metsolat-teemaan sopivasti CD- ja kasettiformaateissa.

Albumin inspiraationa toimivaan legendaariseen televisiosarjaan Leppänen syventyi kunnolla vasta keväällä 2022. Tuolloin syntyi myös levyn ensimmäinen kappale:

”Huomasin siis hyppääväni uuteen nuorisolaisbuumiin, jossa katselin tavallaan tätä omalta tuntuvaa, tutuksi tullutta maalaispitäjän elämää ja hyvinkin kotoisia maisemia”, karstulalainen Leppänen muistelee ja jatkaa: ”En tiennyt osaavani tehdä laululyriikkaa tai soittaa kitaraa, kunnes Kateellinen Kaukovaara syntyi. Kari oli ollut jälleen kerran epäoikeudenmukainen eräässä jaksossa, ja jäi lopputekstien ajaksi ärsyttävästi näytille. Silloin sain sanoittamisen ja kitaransoiton lahjan, eli soitin e-mollia ja aloin laulaa päälle kappaleen lyriikkoja, jotka kanavoin melkoisen yhdeltä istumalta.”

Tuona keväänä kappaleita syntyi useampia ja vaikka väliin mahtui muuta musiikkia, jäi projekti artistin mieleen kytemään. Joulun alla 2024 Leppänen soitti oikeassa paikassa oikeaan aikaan muutaman biisin Leppävaaraa ja hän tajusi konseptialbumin potentiaalin ja kappaleiden luoman uuden Metsolat-universumin:

”Ymmärsin, että olen tavallaan synnyttänyt uuden tarinankertoja-alteregoni, Susanna Leppävaaran. Ehkä hän on joku näkymätön Metsoloiden hahmo tai tuijottaa nykytiedon valossa Hoikan tapahtumia tulevaisuudesta. Jotenkin koen kuitenkin ennen kaikkea täydentäväni tarinaa Metsoloiden kannalta. Olen ajatellut monessa kohtaa olevani joku hoitaja, joka sanoo hahmoille ne asiat, joita olisin toivonut heidän kuulevan katsellessani sarjaa.”



Albumin kansikuva: Ville Kulmala

Uusi albumi on kuunneltavissa alla olevasta soittimesta ja linkistä. CD-levyjä myydään levykaupoissa ympäri maan sekä Humu Recordsin verkkokaupassa (Humun verkkokaupassa myös pienierä kasetteja).


Kuuntele levy muista suoratoistopalveluista:
Tidal, Deezer, Spotify, Youtube jne.

Osta CD tai C-kasetti
Humun verkkokauppa

Sävellys ja sanoitus: Susanna Leppänen
Sovitus: yhtye

Laulu ja koskettimet: Susanna Leppänen
Kitara: Eerik Samula
Basso: Tero Tuovinen
Rummut ja perkussiot: Vili Kallonen
Pasuuna: Leevi Koivunoro
Lisäkitarat: Ville Kulmala

Tuotanto: yhtye ja Ville Kulmala
Äänitys ja miksaus: Ville Kulmala
Äänitysassistentti: Sini Valonen
Masterointi: Henkka Niemistö


ALBUMIN SANOITUKSET



Humu Records

© humurecords, 2025
  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Juhani Ahon katu 10
    70500 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Info

Emme etsi aktiivisesti uusia artisteja. Pääsääntöisesti emme ehdi kuunnella demoja tai vastata levytyssopimusta etsivien artistien viesteihin.
Seuraa

Youtube SoundCloud