HUMU RECORDS
SYY2 2022
Takaisin / Back

Kristiina julkaisi ensimmäisen singlen ja musiikkivideon tulevalta albumilta

Humu Records ja Hillotehdas julkaisevat suomenkielistä pop-rokkia soittavan Kristiinan debyyttialbumin alkuvuodesta 2023. Albumin ensimmäinen single Hai ilmestyi suoratoisto- ja latauspalveluihin sekä musiikkivideona perjantaina 2. syyskuuta. Hai-kappale on itsereflektiivinen kertomus siitä, minkälaisia mustasukkaisuuden ja kateuden tunteita kertojassa herää rakkaan ystävän ihailun varjoon jäämisestä.

Tulevan levyn kappaleet ovat mm. Tamara Luonnosta tutun Kristiina Tuhkasen käsialaa. Biisien lopullinen sovitus, soitto ja tuotanto sen sijaan lepäävät laaja-alaisen musiikintekijä Joni Ekmanin harteilla. Ekman tunnetaan omalla nimellään kulkevien yhtyeittensä lisäksi esimerkiksi kokoonpanoista Rock Siltanen Group ja Ninni Forever Band. Kaksikko on rakentanut levylle omannäköisensä laulujen aarreaitan: tarjolla on mm. poppia, stompereita ja iskelmää.

Kesän keikoilla ihastuttanut live-kokoonpano esiintyy muodossa Kristiina Tuhkanen (laulu, akustinen kitara), Joni Ekman (kitara), Joel Hyttinen (kitara), Hilla Kohtamäki (basso) ja Essi Nieminen (rummut).

Uuden singlen musiikkivideon voi katsoa alla olevasta soittimesta:



Kuuntele kappale suoratoistopalveluista
Spotify, Youtube, Tidal, iTunes, Soundcloud jne.



Humu Records

© humurecords, 2022
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Juhani Ahon katu 10
    70500 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud