HUMU RECORDS
Jou3 2021
Takaisin / Back
Tiedote vapaa julkaistavaksi

Jarkka Rissanen Tonal Box feat. Kalle Fält – Kuuntele tulevan albumin ensimmäinen single

Jarkka Rissanen julkaisee Tonal Box -yhtyeensä kanssa uuden albumin Bones helmikuussa 2022. Uutukaisella yhtye sukeltaa rhythm and bluesin lisäksi aiempaa vahvemmin jazzin suuntaan mukana olevan saksofonivelho Kalle Fältin myötä. Kokoonpano on käsitellyt kahdella aiemmalla levyillään blues-, gospel- ja countrymusiikin klassikkoja rohkealla otteella, mutta tällä kertaa albumin kappaleet ovat yhtä Dr. John lainaa lukuun ottamatta Rissasen ja Fältin yhteistyön tulosta.

Perjantaina 3. joulukuuta julkaistavalla singlellä Chickenhawk päästään suoraan Tonal Box -kokoonpanon ytimeen: Jorma Välimäen mehevä tuuba ja Jussi Kettusen keinuva rumpusvengi luovat tarttuvan rytmipohjan, jonka yllä Rissasen slide ja Fältin saksofoni saavat seikkailla vapaassa hengessä. Kalle Fältin fonisoolo lähtee liikkeelle tavalla, josta ymmärtää välittömästi mistä on kysymys.

Maamme kitaralegendoihin lukeutuvan Jarkka Rissasen ura on jatkunut yhtäjaksoisesti jo yli 40 vuoden ajan. Ura alkoi kuopiolaisista Petri & Pettersson Brassista ja Finnforestista, joista tie kuljetti miehen mm. Rauli Badding Somerjoen, Remu All-Starsin, Pepe Ahlqvistin ja Jaakko Löytyn kautta Eero Raittisen Noisy Kinda Meniin sekä omien sooloprojektien äärelle. Nyt julkaistava albumi on Rissasen kahdeksas omaa nimeä kantava albumi.

Myös albumilla mukana oleva Kalle Fält on ennättänyt urallaan paljon. Omista julkaisuista tunnetuimia ovat vuoden 1975 sooloalbumi Hey-baba-re-bop, Kalle Fält Bandin vuoden 1977 albumi Tehtiinpä lauluja uusia sekä Pohjantahti -yhtyeen vuoden 1987 albumi, josta on tullut levykeräilijöiden kokoelmiinsa himoitsema harvinaisuus. Toistatuhatta studiokeikkaa tehnyt Fält on ollut mukana muun muassa Pepe & Paradise -yhtyeessä sekä Dannyn kokoonpanossa. Mies toimi hetken aikaa myös Albert Järvisen luotsaaman lyhytikäisen The Quips -yhtyeen solistina.

Humu Records julkaisee Bones albumin helmikuussa 2022 CD:nä sekä digitaalisesti. Single Chickenhawk ilmestyy suoratoisto- ja latauspalveluihin perjantaina 3. joulukuuta ja se on kuunneltavissa alla olemasta soittimesta ja linkeistä



Chickenhawk

Kuuntele single muista suoratoistopalveluista:
Spotify, Tidal, iTunes, Deezer jne.

Linkit ja promokuvat
Jarkka Rissanen Humu Recordsin sivuilla
Yhtye Facebookissa

Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com



Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud