Faarao Pirttikangas & Kalloreki on varpaisjärveläislähtöisen tarinankertoja Pekka Pirttikankaan uusi kokoonpano. Humu Records julkaisi korpiromuiskelmää soittavan yhtyeen pitkäsoiton Kallorekilauluja tänään perjantaina 16. toukokuuta 2025 vinyylinä, CD:nä sekä digitaalisesti.
Nyt julkaistulla levyllä Faaraon kalloreki kulkee Savon sydänmailta ja korpiviidakoista aina Kolmen kulman teollisuusalueelle Tampereelle. Albumi vaikuttaa olevan lyriikoiltaan aiempia Pirttikankaan albumeita omakohtaisempi.
Kalloreki -kokoonpanossa vaikuttavat multi-instrumentalistit Timo Kinnunen (Cleaning Women, Cosmo Jones Beat Machine) ja Konsta Eskelinen sekä kielisoittimia soittava Marko Niittymäki. Eskelinen sekä Niittymäki ovat Pirttikankaalle tuttuja kumppaneita jo Nubialaiset -kokoonpanossa.
Savosta Tampereelle kotiutunut Pirttikangas tunnetaan pitkästä, hämmästyttävän monipuolisesta ja tuotteliaasta urastaan. Kriitikoiden ylistämä artisti muistetaan soololevyjensä lisäksi esimerkiksi Cosmo Jones Beat Machinen nokkamiehenä, Astro Can Caravan -yhtyeen perustajajäsenenä sekä yhteistyöstä Pekko Käpin ja Talmud Beachin kanssa. Vuonna 2018 Pirttikangas palkittiin vuoden artistina Blues Awards-gaalassa.
Kuuntele albumi alla olevasta soittimesta tai linkistä. Vinyylin tai CD:n voi hankkia Humu Recordsin verkkokaupasta, levykaupoista tai yhtyeen keikoilta.
Kuuntele single muista suoratoistopalveluista:
Bandcamp, Tidal, Deezer, Youtube jne.
Osta LP tai CD Humu Recordsin verskkokaupasta:
Humu-kauppa