HUMU RECORDS
MAR11 2022
Takaisin / Back

Anis Kiitu julkaisi tulevan albumin toisen singlen

Folk-musiikkia esittävä Anis Kiitu julkaisee toisen maistiaisen keväällä 2023 ilmestyvältä pitkäsoitolta. Muistisairautta riipaisevan kauniisti kuvaava single Muistola julkaistiin digitaalisesti lataus- ja suoratoistopalveluissa perjantaina 11. marraskuuta.

Anis Kiitu seurasi läheltä rakkaan mummin hiipumista muistisairauden alla:

Muistola on pieni tarina siitä, kuinka mieli murenee ja lopulta katoaa. Se on kunnianosoitus ja kiitos mummilleni sekä häntä hoitaneille, mutta myös kaikille omaishoitajille ja hoivaajille - heille, joita muistisairaus koskettaa.”, Anis Kiitu kertoo. ”Ehdin soittaa valmiin laulun mummilleni hänen 90-vuotisjuhlassaan. Viikko tämän jälkeen hän nukkui pois”.

Uudella singlellä vierailee myös rap-artisti Stepa.

”Rap on aina ollut itselleni suunnattoman rakas musiikkilaji, jonka mahdollisuudet nimenomaan kerronnallisuuteen ovat ihmeelliset. Kerättyäni rohkeutta hetken jos toisen, uskaltauduin kysymään suuresti ihailemaani artistia mukaan kappaleeseen ja onnekseni hän suostui! Stepan osuus tuo tarinaan toisen puolen, toisen äänen.”.

Anis Kiitun (laulu, viulu) yhtyeessä soittavat myös haitaritaiteilija Petri Makkonen sekä kitaristi Markus Väisänen (Bizzarro, Tinyhawk, Jarkka Rissanen).

Humu Records julkaisee albumin vinyylinä ja digitaalisesti keväällä 2023. Marraskuun 11. ilmestynyt single Muistola on kuunneltavissa ja ladattavissa alla olevasta soittimesta ja linkeistä.




Kuuntele single suoratoistopalveluista:
Spotify, Tidal, iTunes, Soundcloud jne.

Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com



Humu Records

© humurecords, 2022
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Juhani Ahon katu 10
    70500 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud