HUMU RECORDS
JUKKA NISSINEN - II

Kulttuuritoimitus - Parasta juuri nyt (19.8.2019)

Tekstivetoisuus määrittää kotimaisen rockin perinnettä. Juice, Hector, Tuomari, Dave, Ismo, Kauko ja moni muu ovat avanneet ladun, jolla rokkailun kyljessä ei viihdy pelkkä piipappaluula, vaan lauluissa kerrtotaan jotain oikeaa jostain oikeista asioista. Parhaimmillaan perinne tuottaa musaa, joka puhuttelee lantionseudun lisäksi aivoja. Pahimmillaan se pakottaa myös ne, joilla sanottavaa on vanhoja mestareita vähemmän, vääntämään näennäissyvällistä lyriikkaa bassokuvion tueksi.

Vieremäläisen Jukka Nissisen toinen pitkäsoittolevy II (virallinen ilmestymispäivä 23.8.2019) ei ole yksiselitteisesti tekstivetoinen, koska sen kappaleet ovat ns. kunnon musaa pelkän instrumentaationsa ansiosta. Silti sen tehokkaimmat koukut ovat sanoituksellisia. Tuoreita, hauskoja ja puhuttelevia näkökulmia löytyy muun muassa robottikehossa elämiseen, huumeiden hallussapitoon, kirkkojen polttamiseen, kahvitteluun, John Ramboon sekä vissyyn ja ruisleipään.

Suomalainen kansanluonne ja tapakulttuuri tiivistyvät hittisinglen kertosäkeessä: ”Suomalaiset tarjoo kahvit, minne sä ikinä meet / suomalaiset jättää kengät eteiseen”. Kyllä jämpti on näin.

Arvio Kulttuuritoimitus -sivustolla

Ville Pirinen

Desibeli.net - 4/5

Jukka Nissinen: II Jukka Nissinen keskittyi ensimmäisellä albumillaan ’mies & kitara’ -meininkiin, mutta uudella pitkäsoitolla ääneen pääsee jo kunnon bändi. Nasevasti nimetty II soikin täydempänä mutta suorana, ja suoraviivaisuus ulottuu niin lyriikoihin kuin ironiaankin, joka kartoittaa arjen mukulakivikatuja tarkoilla silmillään.

Albumia ennakoinut Suomalainen tarjoo kahvit -sinkku lupaili jopa napoleoninmopomaista boogie rockia kieli poskessa, mutta kokonaisuutena II on tuon iloisen rallin ja debyyttialbumin välimaastoon sijoittuva kummajainen. Raitoja kiekolle on siunaantunut kokonaista neljätoista kappaletta, joissa on tosin mukana kaksi alle minuutin mittaista pikataivalta. Eivätkä nuo ketterästi juoksevat numerot ole suinkaan mitään välisoittoja, sillä Spaceship Earth ottaa kärkevästi kantaa ja Valmis maailma iskee silmää kantrikuppilan kulmalta Peitsamon lyriikat plakkarissaan.

Pääosin biisit ylittävät kuitenkin kahden minuutin rajapyykin, eivätkä perinteisen 70-lukulaisen jytäboogierockin kaavapaperit pääse juuri yllättämään. Soundeissa ja mausteissa sen sijaan soppaan viskotaan rohtoa purkista jos toisestakin, niin Nixonin aikaisen Amerikan kuin Kekkosen aikaisen Suomenkin hyväillessä aisteja kerran toisensa jälkeen.

Sävelet eivät siis varsinaisesti häkellytä, mutta John Rambo rokkaa halki listimistarinansa onnistuneesti ja Kirkonpolttaja osaa löytää mediavetoisesta yhteiskunnastamme pohdintoja innoittavia kulmauksia. Entä onko olemassa pilvifolkglamia? Jos on, niin Hallussapitäjän täytyy olla kyseisen genren valioyksilö. Pinnat ongelmaisen Lou Reedin mainitsemisesta. Eikä tietenkään rakkauskaan ole täysin tuntematon, kylmenneiden tunteiden koristaessa Et oo tuntevinaan -rallia ja toisessa päässä spektriä Taivaallinen olento on miltei ylimaallinen kokemus.

Monipuolisemmin, rikkaammin ja rohkeammin siis rokkaa Nissinen yhtyeineen toisella pitkäsoitolla, joka on sitä hitaasti kasvavaa laatua. Suositellaan etenkin elämää rakastaville, mutta myös itseään tosikkoina pitäville.

Arvio Desibeli.net -sivustolla

Mika Roth

Kulttuuritoimitus

Lisää suoraviivaista ja ironista sanailua – Jukka Nissinen laajentaa kakkosalbumillaan bändisoittoon

Levyarvio: Maanviljelijä ja kääntäjä Jukka Nissisen kakkoslevy II nostaa bändisoiton myötä esille monta Nissisen tähän mennessä parasta kappaletta mutta pitää sisällään myös hiukan vaisumpaa materiaalia

Jumalan ruoska -punkyhtyeestä tuttu vieremäläinen maanviljelijä ja kääntäjä Jukka Nissinen julkaisi mies ja kitara -rakenteisen soolodebyyttinsä vuonna 2017. Jo silloin miehen suoraviivaisen riisuttu mutta ironialla ladattu sanailu nousi esille. Esimerkiksi hirtehinen Polttoitsemurha toimii. Nyt Nissiseltä saadaan kuulla toinen albumillinen vastaavanlaisia tarinoita, mutta nyt bändin soittamana.

Musiikillisesti Nissinen liikkuu debyytin tavoin folkista rockiin mutta annostelee elementtejä myös bluesista. Myös savolainen kuplettiperinne on selkeä vaikute. Jukka Nissisen bändissä soittaa lyömissä Mikko Alvasto, bassossa Santtu Lähderinne, huuliharpussa ja bongoissa Ville Miettinen, bongoissa myös Ville Pyykkö sekä avausraidalla Bändit hajoo kitarasoolon Konsta Lappi. Maestro itse soittaa kitaraa, koskettimia ja triangelia. Vaikka laulussa Nissinen on selkeästi eturivissä, tarjoilee yhtye myös vahvasti taustalaulua.

Olennaisinta on toki, löytyykö kakkosalbumilta sellaisia koukukkaita hetkiä, jotka jäisivät soimaan? Kyllä, etenkin ansaitusti etukäteen julkaistu Suomalaiset tarjoo kahvit -rokki on yksi kuluvan vuoden parhaita biisejä ja onnistuu tavoittamaan jotain suomalaisesta mielenlaadusta. Kahvia on tarjolla missä vain ja kengät jätetään eteiseen.

Myös hilpeä Et oo tuntevinaan sukeltaa oivasti urpoon suomalaiseen kykenemättömyyteen kertoa kiinnostuksestaan. Reissumies on samoin oivallinen, huuliharpulla ryyditetty menopala siitä, kuinka vissy ja ruisleipä miehen tiellä pitää.

Toinen olennainen kysymys on mitä uutta bändisoitto tuo kokonaisilmeeseen. Heti avausraita Bändit hajoo iskee tiskiin bluesisti karhean rockin, jossa Nissisen positiivinen ja menevä laulu saa taakseen mukavan mureasti etenevän rallin. Nuoruuden hairahdusta avaava Kirkonpolttaja yhdistelee kuplettia haikeaan muisteloon, 52 tuumaa tsiigaa telkkaria, kiertää lenkkiä ja nostaa stemma-huudetulla kertosäkeellään mukavasti menohaluja.

Suomenkielisestä lyriikastaan huolimatta englanniksi nimetty Spaceship Earth loppuu herkullisesti kysymykseen ”mitä sinä sanoisit semmosesta, jos syanidia dokaamme”. Myös hiukan ärsyttävämpiä raitoja löytyy, kuten esimerkiksi Hallussapitäjä, jossa ”possessoidaan dänkkii”. Elämän tarkoitus näppäilee huohottavaa verbaalista hölkkää hiukan liikaa pikajuoksuna.

Toisen puolen aloittaa unelias Robottikeho, joka nousee mukavasti riehakkaaseen rokkipaahtolentoon pohtiessaan tulevaisuuden robotiikan hyviä ja huonoja puolia. John Rambo pohtii Rambon alokasaikoja, luonteenpiirteitä ja tappokoneen tarpeettomuutta siviilissä mukavan koukukkaalla otteella. Taivaallinen olento näppäilee hiukan ohilipuvasti, myöskään raukea, Cheekin elämäkerrasta ammentava Suihkulähteet suihkuaa ei oikein lähde. Onneksi albumin päättävä Valmis maailma kaahaa kepeästi pohdiskellen hyvän loppurynnistyksen kokonaisuudelle.

Levyn parhaat hetket nousevat vahvasti esille mutta vähemmän koukuttavaa materiaalia on turhan paljon. Bändisoiton suomat varioimismahdollisuudet tuovat huomattavasti lisää nyansseja ja alleviivaavat Nissisen laulamien tarinoiden vahvaa imua. Bändimalliin siirtyminen siis kannatti.

Vinyylin oheen on biisien kohdalle ujutettu lyhyt tiivistys siitä mistä on kyse ja sanojen perään myös soinnut, mikä on mukava bonus.

Arvio Kulttuuritoimitus -sivustolla

Ilkka Valpasvuo

Rajatapauksia 2.8.2019

Jukka Nissinen II

”Suomalaiset tarjoo kahvit minne ikinä meet, suomalaiset jättää kengät eteiseen.”

Jukka Nissinen tiivistää pirtinpöytä- ja pullapitkosuomalaisuuden tuolla lauseella uudella albumillaan II. Kannen kuva kertoo albumista paljon. Siinä ei tulvi Mississippi, eikä Viides linja Kalliossa, vaan pohjoissavolaisella märällä pellolla seisoo lippahattupäinen partamies kumisaappaat jalassa. Kansi on yhtä komea kuin J.A. Mäen sooloalbumilla. II on komea paitsi visuaalisesti, myös soundillisesti ja kansitekstillisesti. Onnistunut vinyylilevy.

Jukka Nissinen II lähtee käyntiin levyn parhaimmistoon kuuluvalla biisillä Bändit hajoo. Se on ikäiselleni, hehkeimmän lapsuutensa punkin ja uuden aallon vaikutuspiirissä viettäneelle, tuttua hyvän mielen musiikkia. Iloista ja energistä. Edes tekstit eivät ole synkkiä, vaan karun todellisia: ”Yöt menee kuten menee päivätkin, oon allapäin ja ajattelen sinua vaan. Hommat kusee, pinna on kiree, ei paljaalla korvalla löydy vire, ja mun virittimestä on loppunut patterit.”

Nissinen on tekstipainotteinen laulaja-lauluntekijä. Albumi on täynnä loistavia, aforismimaisia lauseita. Puheenomainen kirjoitustyyli, tavallisista asioista kertovat tarinat. Nissinen saa ne kuulostamaan elämää suuremmilta. Lämpenin esimerkiksi Kirkonpolttajan tarinalle. Voin kuvitella, että noin kirkonpolttaja ajattelee. ”Silloin tuntui, että se oli paras idea mitä koskaan oon saanut milloinkaan, mutta vähitellen alkaa tuntuu siltä, että ei se sitä välttämättä ollutkaan.” Nissinen laulaa elämän rajallisuudesta ja epäonnistumisista, mutta ei surkeile. ”Netti pätkii ja akku loppuu eikä kukaan tiedä missä mä oon. Moottorikelkan jäljet pikkuhiljaa peittyy sohjoon. Mutta tavallaanhan se voi olla ihan siistii?”

Vaikka olen armoton kotikutoisuuden ystävä, niin ihan täysiä Nissisen musa ei minulle nappaa. Hän on köyhän miehen Jukka Nousiainen. Tai vielä köyhemmän Röyhkä. Jos kaikki biisit olisivat samaa tasoa kuin Bändit hajoo ja varmasti tuleva radiohitti Suomalaiset tarjoo kahvit, kulkisin pellolla takki auki Nissis-paidassa. Nyt jään odottavalle kannalle. Osa biiseistä on renkutuksia. Kirkonpolttaja on sellainen hyvällä tavalla, mutta jotkut ovat turhan rennolla kädellä vedettyjä. En tiedä, ehkä olen väärässä. Esimerkiksi 52 tuumaa rasitti alkuun, mutta kertosäkeen hoilotus viehättää ja lämmittää. Reissumies on rokkaavudessaan levyn onnistuneinta materiaalia, ja vaativan elokuvamakuni takia tykästyin John Ramboon.

Olen Nissisen musiikin kohderyhmää, kuuntelen muun muassa Nousiaista, Klemettiä, Hullu Ruusua ja Lasten Hautausmaata. Nissinen vaeltaa samoja polkuja, mutta ei ole aivan samalla tasolla. Nissisen biisit ovat enemmän kupletteja kuin rokkia. Röyhkä esittämässä kupletteja. Kuplettimaisuutta korostaa Elämän tarkoitus, joka on kuin Palefacen modernisoima kansanlaulu.

Kai se on tuo renkutusten liiallinen iloisuus, jonka takia nihkeilen. Nissisen biiseissä on liikaa huumoriaspektia tosikolle. Gösta Sundqvist kutsui itseään vitun virnuilijaksi, Nissisessä on sitä samaa. Savolaisuus pyrkii pintaan. Eikö sitä nyt välillä voisi olla synkkä? Edes vähän. Jooko? Taivaallinen olento melkein on. Se onkin hieno biisi.

Ehkä Jukka Nissinen virnuillee ja vitsailee, mutta hän on aito. Ei hän meille kuulijoille virnuile, ei tee meistä pilaa. Huumori on aina ollut osa suomirokkia. Sille ei voi mitään, se on pakko hyväksyä. Ei tällaisia tekstejä voi kirjoittaa, jos ei ole tosissaan.

Arvio Rajatapauksia -sivustolla

Mika Kähkönen

SUOMALAISET TARJOO KAHVIT (single)

Desibeli.net 14.6.2019

Jukka Nissinen: Suomalainen tarjoo kahvit

Täytyy tunnustaa ihan suoraan, että Jukka Nissinen osasi hämätä allekirjoittanutta totaalisesti nimensä kirjoitusasulla. Moiset koukerokasat kun yleensä viittaavat lähinnä mustan metallin harrastajiin, mutta siitähän tässä ei todellakaan ole kyse. Rullaavaa ja rennosti mellastavaa boogie woogie rokkia ainakin tällä sinkulla soittava herra on elokuussa julkaisemassa toisen albuminsa, jonka luvataan jatkavan entisellä tiellä. Eli tyylillinen haarukka ulottuu folkista boogaavaan rokkiin ja siitä vielä bluesin kautta aina savolaiseen kuplettiperinteeseen saakka.

Suomalainen tarjoo kahvit -kipale kertoo siitä, kuinka me suomalaiset juomme joka tilanteessa kahvia. On kyse sitten häistä, hautajaisista, autokaupan alesta tai mistä tahansa muusta, niin mokkaa on saatava. Biisi on puhdasta perusrockjytää, mutta sitähän se Pyhä Peitsamokin työstää. Alle kolmessa minuutissa tahko kierretään monesti, eikä biisissä koeta ainuttakaan yllätystä. Toimii, kuten varmaan arvasittekin.

Arvio Desibeli.net -sivustolla

Mika Roth





Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud