HUMU RECORDS
HEL10 2021
Takaisin / Back
Tiedote vapaa julkaistavaksi

Jonas and I julkaisee toisen albuminsa – kuuntele yhtyeen uusi single

Folkiin kietoutunutta pop-musiikkia soittava Jonas and I katkaisee hiljaiselonsa uudella singlellä. Humu Records julkaisee Shouts of the Coal Mine kappaleen digitaalisena 12.2.2021 suoratoisto- sekä latauspalveluiden välityksellä. Single on ensimmäinen maistiainen yhtyeen tulevalta Where from Here pitkäsoitolta.

Jos yhtyeen kehutun debyyttilevyn teemana oli liike ja sen kappaleet oli kirjoitettu eripuolilla maailmaa, syntyi uusi albumi lapin erämaiden loputtomassa hiljaisuudessa:

”Pienen aikalisän ja kokoonpanomuutosten jälkeen aika lapin mökillä teki bändin ydinryhmälle hyvää”, yhtyeen laulaja Roope Hakkarainen kertoo. ”Siellä syntyi uusi kuva tulevasta albumista ja jo aiemmin alkaneet toisen levyn äänitykset saivat väistyä uuden tieltä”.

Musiikillisesti ja tarinallisesti levyn teema onkin muutos. Albumilla käydään läpi hankalia, pelonsekaisia, mutta iloisen vapauttavia vaiheita uuden alun edessä. Tyylillisesti nojaudutaan edelleen tuttuun pop folkkiin, mutta uusia vaikutteita kuullaan pohjoismaisesta indiestä ja potkivammasta rock -musiikista.

Jonas and I on Jonas Ursinin ja Roope Hakkaraisen ympärille perustettu yhtye. Kokoonpanon kehuttu debyyttialbumi These Days keräsi kehuja ja radiosoittoa eri puolilta maailmaa ja valittiin esimerkiksi Soundin Vuoden tulokas -lukijaäänestyksessä kärkisijoille. Debyyttilevyn jälkeen yhtye julkaisi myös Suomi100-juhlavuoteen tilaustyönä tehdyn ja pääosin uudestaan sävelletyn modernin version Suomen ensimmäisestä maakuntalaulusta Savolaisen laulu. Suomesta englanniksi käännetty Savo’s Song esitettiin yhdessä Nightwish -yhtyeestä tutun Marco Hietalan kanssa. Julkaisu sai osakseen suurta mediahuomiota.

Humu Records julkaisee Where from Here -albumin vinyylipainoksena ja digitaalisesti 10. syyskuuta 2021. Uuden albumin ensimmäinen single Shouts of the Coal Mine ilmestyy digitaalisesti perjantaina 12. helmikuuta ja se soi parhaillaan ennakkoon Soundin sivuilla. Singlejulkaisu sisältää bonuskappaleen Foxes.

https://www.soundi.fi/jutut/ennakkokuuntelu...

Linkit ja promokuvat
Promokuva
Singlen kansikuva
www.jonasandi.com
Facebook
Instagram

Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com



Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud