HUMU RECORDS
TOU6 2020
Takaisin / Back
TIEDOTE
VAPAA JULKAISTAVAKSI

Bizzarro ja Jukka Nissinen rankaisevat lempeydellä

Kuuntele ensimmäisen single syksyllä julkaistavalta yhteisalbumilta

Häijyn kaunista instrumentaalimusiikkia esittävä Bizzarro ja Vieremän etevin folk-rokkari Jukka Nissinen julkaisevat yhteisalbumin Taipale Broadcast Volume 1 syksyllä 2020. Artistien tiet kohtasivat viime vuonna muutamalla yhteiskeikalla, joilla juhlittiin Bizzarron debyyttialbumin ja Nissisen toisen soololevyn julkaisuja.

– Olimme jo pidempään miettineet myös lauletun musiikin tekoa, kunhan vain sopiva solisti löytyisi. Bizzarro ja Jukan bändi olivat molemmat esiintymässä lokakuussa Peider Festeillä Iisalmessa ja sain idean yhteistyöstä edeltävänä päivänä. Ilmoitin Jukalle keikkapäivänä takahuoneessa, että olemme perustaneet uuden kantri-funkia soittavan bändin, jossa sinä olet solisti. Jukka innostui asiasta ilman epäröintiä ja aikatauluja yhteisille sessioille alettiin suunnitella jo aamun valjettua, Bizzarron Teemu Aho muistelee yhteistyön alkua.

Äänityssessioihin lähdettiin kokeilemaan muutaman biisin nauhoitusta, mutta lopputuloksena olikin levyllinen materiaalia miksattavaksi.

¨ – Jäbät soitti hyvin ja mun sanoitusvihkosta löytyi kuhunkin jumikohtaan maagisesti riville sopiva teksti ja hep, biisi oli tehty. Henget olivat läsnä. Saunaankaan ei ehditty, ku niin kuumaa kamaa synty vauhdilla, Nissinen kuvaa albumin äänityksiä.

Bizzarro julkaisi kitaristi Markus Väisäsen tiivistunnelmallisiin sävellyksiin perustuvan debyyttilevynsä Luxardo alkukesästä 2019. Yhtyeessä bassoa soittaa Teemu Aho ja rumpuja Jaakko Pöyhönen. Jukka Nissinen valloittaa kuulijansa arkielämän havaintoja ja ilmiöitä käsittelevillä lyriikoillaan. Folkia, rockia ja savolaista kuplettiperinnettä musiikissaan yhdistelevä Nissinen saattoi viime vuonna maailmaan hittisinglensä Suomalaiset tarjoo kahvit sekä kehutun toisen pitkäsoittonsa II.

Bizzarro & Nissinen julkaisee ensimmäisen digitaalisen singlensä Rankaisen lempeydellä tulevana perjantaina 8. toukokuuta kaikissa ajan hermoilla olevissa suoratoistopalveluissa. Kappale soi jo ennakkoon Humu Recordsin YouTube-kanavalla:

Rankaisen lempeydellä

Bizzarro & Jukka Nissinen
Teemu Aho – basso & beep box
Jukka Nissinen – laulu, kitarat
Jaakko Pöyhönen – rummut, perkussiot, kosketinsoittimet
Markus Väisänen – kitarat

Rankaisen lempeydellä
Sanat & sävellys – Nissinen
Sovitus – Aho, Nissinen, Pöyhönen & Väisänen
Äänitys – Pöyhönen
Miksaus – Pöyhönen
Masterointi - Matias Kiiveri
Kansi - Aho

Linkit ja promo-kuvat
Bizzarro & Nissinen - promokuva
Jukka Nissinen
Bizzarro

Tiedotus & haastattelut
Humu Records (Jaakko Ryynänen)
humurecords@gmail.com



Hillotehdas / Humu Records, 2020




Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud